Keho tarvitsee liikettä, joten työssään paikallaan oleville on hyvä järjestää ryhmäliikuntatunteja säännöllisesti myös työpaikan puolesta. Kuten aiemmassa kirjoituksessa mainittiin, aina ei työntekijä pysty vapaa-ajallaan huolehtimaan riittävästä liikunnan määrästä, joten työntekijän on hyvä investoida pieneen ryhmäliikuntatuntiin esimerkiksi kerran viikossa. Kuntoa nostattava aerobinen liikunta on hyvää vastapainoa toimistotyöntekijän työlle ja mikäli mahdollista, se olisi hyvä sijoittaa keskelle päivää niin, että työntekijöiden staattinen paikallaan oleva työ keskeytyisi kehon virkistämiseksi.laptop-1478611_960_720

Aerobisen liikunnan hyödyt alkavat näkyä parhaiten, kun liikunta on säännöllistä. Vaikka yhdestäkin tunnista on hyötyä, on parasta kuitenkin sijoittaa mahdollisesti jatkuvaan liikuntaan, jotta kunto saadaan kasvamaan ja terveys sekä hapenottokyky paranevat. Aerobinen liikunta kuluttaa kaloreita, piristää mieltä ja auttaa vilkastuttamaan verenkiertoa vielä jonkin aikaa urheilun jälkeen. Työssä järjestettävälle aerobiselle liikunnalle kannattaa varata vähintään puoli tuntia aikaa, mieluiten enemmänkin, jotta paras hyöty voidaan saada irti.

Liikuntamuotoja on monia, mutta työpaikalle sopivat lajit ovat sellaisia, joihin ei tarvita suuria laitteita tai lisävarusteita, jotta ne voidaan helposti suorittaa työpaikalla, esimerkiksi erillisissä kokoustiloissa. Ryhmäliikunnan jälkeen on myös hyvä varata pieni hetki peseytymiseen ja palautumiseen liikunnan jälkeen. Käymme läpi muutamia tehokkaita ryhmäliikuntatunteja, joiden avulla on mahdollista kohottaa mielialaa sekä peruskuntoa.

Kuumaa Zumbaa

Yksi parhaista ja suosituimmista nykypäivän aerobisista ohjatuista liikuntatunneista on Zumba, jossa vauhdikkaat latinorytmit sekoittuvat tehokkaaseen vauhdikkaaseen tanssilliseenkin liikuntaan. Moni Zumbaa ohjaava on jo aiemmin kouluttautunut tanssin opettajaksi ja Zumbassa on monia tanssillisia vaikutteita etelä-amerikkalaisista tansseista, kuten salsasta, bachatasta, merenquesta, tsa tsa tsasta ja muista rytmillisistä tanssilajeista. Zumba kohottaa tehokkaasti kuntoa ja auttaa myös koordinaation kehittymisessä sekä keskittymisessä. Aloitteleville Zumbaajille koulutettu ja pätevä liikunnanohjaaja suunnittelee tunnit siten, että jokainen pysyy mukana ja pääsee mukaan iloisiin rytmeihin.

Voimaa ja vauhtia Bodycombatissa

Bodycompat-tunnilla on mahdollista kohottaa kuntoa, voimaa ja purkaa mahdollisia paineita ja vihatiloja, sillä se on saanut vaikutteita erilaisista kamppailulajeista, kuten nyrkkeilystä ja karatesta. Tunnin aikana on mahdollisuus polttaa paljon kaloreita ja kohottaa kuntoa, sillä käytössä on monipuolisesti koko keho erilaisten korkeiden potkujen, iskujen ja lyöntien ansiosta. Tämä laji sopii ryhmäliikuntaan työyhteisölle, jossa on sekä miehiä, että naisia, sillä monesti miehet arastelevat erilaisille jumppatunneille joutuessaan, mutta Bodycompat on tarpeeksi miehekäs laji kaikkien suorittaa.