Author Archive

työpaikka

Toimistossa työskentelevän katsaus ruokavalioon

Työntekijöiden työterveyteen vaikuttavat merkittävästi paitsi liikuntatottumukset ja aktiivisuus, myös ruokailutottumukset. Liikunnalla on merkityksensä aktiivisessa ja tyytyväisessä elämässä, mutta päivittäinen
työpaikka

Aerobinen liikunta kannattaa myös työpaikalla

Keho tarvitsee liikettä, joten työssään paikallaan oleville on hyvä järjestää ryhmäliikuntatunteja säännöllisesti myös työpaikan puolesta. Kuten aiemmassa kirjoituksessa mainittiin,
työpaikka

Hyvinvointia työpaikalle venyttelyllä ja pilateksella

Työpaikallaan paljon istuvat työntekijät tarvitsevat liikuntaa ja aktiviteetteja, jotka voivat parantaa kuntoa ja istuvassa staattisessa työssä lepäävää lihaksistoa. Monet
työpaikka

Myönteinen palaute auttaa jaksamaan työssä

Voidakseen toimia hyvässä yhteistyössä, työssäkäyvien on tärkeää pystyä kommunikoimaan helposti. Hyviin kommunikaatiotaitoihin on hyvä kiinnittää huomioita, sillä siten voidaan
työpaikka

Toimiston yhteishengen parantaminen fyysisin keinoin

Voidakseen nauttia työstään, on toimistossa ahkeroivien työntekijöiden myös arkisten työrutiiniensa lisäksi voitava nauttia työyhteisönsä tuesta. Jotta saumaton yhteistyö olisi
työpaikka

Huomio toimistotyöntekijöiden terveyteen ja aktiivisuuteen

Työympäristömme yhä suurenevammassa määrin sijoittuu toimistoihin, joissa työntekijät työskentelevät pitkiä aikoja näyttöpäätteellä. Monesti päivät ovat pitkiä, joten niiden aikana
työpaikka

Lautapelien avulla voi löytyä oikeanlainen yhteishenki

Toimiston hektisessä työympäristössä ei välttämättä tulee mieleen ensimmäisenä, että yleishengen parantamiseksi ja kaikkien aktiivisuuden lisäämiseksi voisi olla leikkimielisiä ratkaisuja.
työpaikka

Palkkiot hyvästä työstä kannattavat

Tavallisen toimiston työarjen piristämiseksi kannattaa työnantajan panostaa, jotta työilmapiiri pysyy myönteisenä ja työssä puurtavat työntekijät myönteisinä ja motivoituneina. Tutkimusten