Toimistossa työskentelevän työrytmi saattaa olla ajoittain hektinen ja stressaava, joten on tärkeää osata välillä rentouttaa keho ja mieli työn aikana. Tehokkaaseen rentoutumiseen on monta keinoa, mutta yhtenä tapana voi toimia erikseen toimistolle tilattava joogaohjaaja. Työntekijöiden ei välttämättä tarvitse lähteä liikuntakeskuksen toimitiloihin tai toisaalle työpaikalta, koska joogassa ei välttämättä tarvita apuvälineitä ja se voidaan toteuttaa toimistotiloissa esimerkiksi erillisessä kokoushuoneessa tai istuvassa asennossa.

Mistä joogassa on kyse?company-396710_960_720

Jooga, joka on saanut alun perin alkunsa Intiasta, on fyysinen ja kehon kokonaisvaltainen rauhoittumis- ja meditaatiomuoto. Pääasiassa joogassa on oikean hengityksen saavuttaminen rentoutumisen maksimoimiseksi. Se on vuosisatoja vanha liikuntamuoto, jolla on ollut suuri vaikutus koko Intian kulttuuriin menneinä aikoina. Samalla kun joogan opettaminen on vähentynyt Intiassa, se on yleistynyt ja tullut suosituksi kahden viime vuosikymmenen aikana ympäri maailmaa. Monilla on erilainen käsitys siitä, mistä joogasta on kysymys ja siihen voidaan nykypäivänä lisätä myös jokin tietty liikuntamuoto.

Omassa kulttuurissamme, jossa usein nopea suorittaminen ja tehokkuus ovat hyväksytyksi tulemisen mittari, stressaava asenne saattaa vaikuttaa terveyteen ja henkiseen hyvinvointiin. Siksi rauhoittumiseen keskittyvä jooga voi auttaa henkisen hyvinvoinnin parantamisessa.

Toimistoon sopiva jooga

Selkärangan kunnosta on pidettävä hyvää huolta ja jooga on erittäin hyvä apukeino vahvistamaan selkärangan ympäröiviä lihaksia. Toimistossa voidaan erikseen tehdä liikuntasarjoja myös istuen samalla työn ohessa, jolloin on mahdollista pienen oppimis- ja kertausjakson jälkeen toteuttaa erilaisia liikkeitä.

Esimerkiksi voitaisiin ottaa joogaharjoitus, joka auttaa parantamaan istuvan työntekijän ryhtiä. Selkärankaa elvyttävässä liikkeessä tulee olla istuvassa suorassa asennossa, jalat tukevasti lattialla. Vastakkainen käsi laitetaan toisen polven päälle ja kiertyvän käden kämmen kiinni alaselkään. Sisään hengittäessä tulee samalla kohottaa koko keho mahdollisimman laajaksi niin kuin kasvaisi pituutta ja uloshengityksen vuorossa kiertää vartaloa kohti keskiselässä olevaa kättä. Pysähdy sisäänhengityksen ajaksi kasvamaan jälkeen ylöspäin ja ulos hengitettäessä voimista kiertoa rentouttamalla samalla hartiat ja yläselän. Anna pään kääntyä taaksesi suorassa linjassa niin pitkään kuin mahdollista ja pysy kiertyneessä asennossa yhden rauhallisen hetken, jossa tulee vetää rauhallisesti ilmaa keuhkot täyteen. Lopulta uloshengityksen aikana palataan samaan istuvaan perusasentoon ja jatketaan vastaava liike toiselle puolelle käänteisesti.